Iittala outlet Oulu
Myymälämme sijaitsee Kaakkurinkulman uudessa liikekeskuksessa joka sijaitsee Oulun eteläpuolella hieman Oulun ydinkeskustan ulkopuolella.
Myös historia henkii vahvasti kaupungissa jossa vuonna 1590 rakennettu Oulun linna tuhoutui salaman iskusta vuonna 1793. Linnanraunioissa on linnan historiaa esittelevä näyttely ja kellarin päälle vuonna 1875 tähtitieteen opetusta varten rakennettu tähtitorni, joka toimii nykyään kesäkahvilana.
Oulussa on tapahtumia ympäri vuoden ja jokaiseen makuun. Metallimusiikin ystäville järjestetään Jalometalli-festivaalit, American Car Show taas helli autoilun ystäviä, Musiikkivideofestivaalit ja ilmakitaransoiton MM-kisat taas keräävät ulkomaita myöden paljon uskollisia Oulussa vierailijoita vuodesta toiseen.
Valoisat, lämpimät kesät ja viileät, lumiset talvet kuuluvat kumpikin Oulun vuodenkiertoon.
Tästä kaupungista löydät myös Hupisaaren, jonka on vehreä ja suosittu piknik-ja ajanviettopaikka kauniinen maisemineen ja kesäteattereineen. Hupisaarten piparkakkutalo ja Suomen pisin kalatie ja maitolaituri kiinnostavat perheen isompiakin ja siellä myös sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan museo.